Sinällään on lähtökohtaisesti täysin oikein, että kuntalaisilla on oikeus viedä välitöntä elinympäristöään koskevat asiat vaikka oikeuteen. Rajansa kuitenkin kaikella. Muistan erään opiskelija-asumista koskeneen tapauksen Espoosta. Siinä erään lähellä Espoon rantoja sijainneen asukkaan valitusinto johti hankkeen pitkään viivästymiseen. Hankkeella oli virkamiesten sekä puoluekannasta riippumatta poliittisten päättäjien täysi tuki. Ulkopuolisen tarkkailijan näkökulmasta valittaja ei pystynyt osoittamaan mitään vääryyttä tehdyn. Kärsijöiksi joutuivat tässä tapauksissa opiskelijat, joille ei todellakaan ole liikaa edullisia kämppiä tarjolla. 

Vapaavuori onkin oikealla asialla karsiessaan niin sanottuja ammattivalittajia. Vaaleja pidetään siksi, että demokraattisessa järjestyksessä voidaan päättää yhteisistä asioista kuten asemakaavoista. On jotenkin absurdia, että yksittäinen kansalainen voi laittaa järkevänkin hankkeen jäihin 10 ylimääräiseksi kuukaudeksi. Tänä aikana esimerkiksi muuttuvat suhdanteet voivat aiheuttaa ennakoimattomia ja täysin tarpeettomia harmaita hiuksia. 

Varmasti asemaakavojen virkamiesvalmistelussa ja poliittisessa päätöksenteossa voi sattua ja sattuukin virheitä. Eiköhän vääryksien oikaisemiseen kuitenkin riitä pääsääntöisesti yksi oikeusaste.  

Oleellisinta kuitenkin olisi miettiä jatkuvasti uusia tapoja saada kehitettyä kuntalaisten osallistumista. Aktiivisten kuntalaisten energia pitäisi saada kohdistettua ensisijaisesti valmisteluvaiheeseen, ei valitusvaiheeseen. Hyvä esimerkki toimivasta vuorovaikutuksesta on nähty tänä kesänä Helsingissä, kun Kampissa avattiin kaupunkisuunnittelun Laituri-piste. Siinä on mallia jokaiselle kaupungin ja valtion virastolle!