Väite: Aivoinfarktista voi toipua paremmin musiikin voimalla. Kuulostaako huuhaalta? Saattaa kuulostaakin, mutta tällaisen johtopäätöksen teki suomalainen tutkimusryhmä, jonka tulokset julkaistiin arvovaltaisessa Brain-lehdessä helmikuussa. Kokeessa 60 aivoinfarktipotilaan joukko oli jaettu kolmeen osaan. Yksi ryhmistä ei kuunnellut mitään, toinen kuunteli äänikirjoja ja kolmas musiikkia. Tulosten mukaan musiikkia kuunnelleet selvisivät ylivoimaisesti parhaiten kielellisen muistin ja tarkkaavaisuuden alueilla. Musiikin kuuntelijat myös kokivat vähemmän masentuneisuutta ja hämmentyneisyyttä kuin muut potilaat.

Dementiasairaiden parissa tehdyt tutkimukset osoittavat, että laulaminen ja musiikki muun muassa nostavat potilaiden vireystilaa ja parantavat vuorovaikutusta hoitajien ja potilaiden välillä. 

Neurobiologit puolestaan ovat todenneet selvän yhteyden aivojen mielihyväkeskusten aktivoimisen ja musiikin välillä. Toisin sanoen moderni tutkimusaineisto tukee sitä arkipäivän havaintoamme, että kivasta musiikista tulee hyvä fiilis.

Musiikin merkitystä yhteisöllisenä tekijänä ei myöskään pidä unohtaa. Laulaminen on eräs luonteva sosiaalisen kanssakäymisen muoto. Suomessa ruotsinkielinen vähemmistömme on malliesimerkki tästä. Heillä on myös elävät keskimäärin pidempään ja terveemmin kuin suomenkielinen väestö. 

Musiikissa siis on voimaa, mutta mitä käytännössä pitäisi tehdä? Yksi esimerkki löytyy Pariisista, jossa toimii Musiikki ja terveys-niminen yhdistys. Sen palkkalistoilla on useita sairaalamuusikoita. Sairaalamuusikot tekevät keikkoja eri hoitolaitoksiin. Tarkemmin sanottuna kyse ei varsinaisesti ole keikkailusta, vaan läsnäolosta ja vuorovaikutuksesta musiikin keinoin. Yhdistys toimii kolmen täysipäiväisen työntekijän voimin.

Tästä kannattaisi ottaa mallia Suomeenkin. Musiikkia meilläkin on hoitolaitoksissa kuultu, mutta varsin satunnaisesti. Mitään organisoitua järjestelmää ei ole. Eräs tapa voisi olla kaupungin, musiikin ammattilaisten ja oppilaitosten yhteistyössä perustamat ”musiikilliset hyvinvointijoukot”. Aloitteentekijänä olisi kaupunki, mutta sisällön tuottaisivat muusikot. Mikäli Sibelius-Akatemia tai muut musiikin alan oppilaitokset lähtisivät mukaan yhteistyöhön, voisiko sairaalamusiikista ehkä tehdä pienen osan opintoja?

Hyvin toimiessaan musiikilliset hyvinvointijoukot voisi olla merkittävä kansanterveydellinen voimavara. Väestön ikääntyessä tarvitaan uusia, ihmistä kunnioittavia ja kustannustehokkaita toimintatapoja. Meillä on mielestäni riittävästi täkyjä, joihin tarttua. Ei muuta kuin kiinni!