Das Lederhosenblog - suomalaisena Baijerissa

Viimeisimmät blogimerkinnät

Blogiarkisto

RSS-syöte

Poikittain pääkaupungissa

Share |

Torstai 11.6.2009 - Aleksi Päiväläinen


Aamun työmatkalla sattui käteeni Metro-lehti ja iloinen uutinen: Raide-Jokeri etenee. Espoon kaupunkisuunnittelulautakunta hyväksyi omalta osaltaan Raide-Jokerin yleissuunnitelman eilen keskiviikkona. Tänään asiasta päätetään Helsingin kaupunkisuunnittelulautakunnassa.

Metron jutussa ainoa erikoinen juttu oli sana ”kallis”, jolla Raide-Jokeria kuvailtiin. Samaa adjektiivia käytti myös Vartti-lehti. Kaikki on kuitenkin suhteellista, sillä kaavaillulla 330 miljoonan euron panostuksella saataisiin noin 25 kilometriä ratikkakiskoa. Länsimetroa saadaan 800 miljoonalla vajaat 14 kilometriä. Mielestäni länsimetro on tärkeä hanke, joka ansaitsee tulla valmiiksi, mutta en lähtisi kutsumaan Raide-Jokeria kalliiksi.

Toteutuessaan Raide-Jokeri toisi kaivattua helpotusta pääkaupunkiseudun poikittaisliikenteeseen. On tunnettua, että joukkoliikenteen pullonkaulat sijaitsevat juuri kehäteillä. Ratikka tarjoaa kustannustehokkaan ja ympäristöystävällisen tavan lisätä joukkoliikenteen kulkumuoto-osuutta. Toivottavasti Helsingin kaupunkisuunnittelulautakunta seuraa Espoon esimerkkiä.

Avainsanat: joukkoliikenne, raide-Jokeri


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini