Vanhusten hoidon tila on ollut viime aikoina otsikossa (otsikoihin on mahtunut muutakin kuin vaalirahat:). Hyvä niin, sillä jotain tarttis tehrä etteivät suomalaiset joutuisi päättämään päiviään sänkyyn sidottuina lääkepöllyisinä kotiloituvina muumioina. Ihmisarvo se on vanhallakin.

Helppo ja yksinkertaiselta kuulostava ratkaisu on tietysti raha, jolla palkattaisiin lisää henkilökuntaa. Monissa uutisissa henkilökuntapula on nimetty suurimmaksi yksittäiseksi syyksi vanhustenhoidon huonoon tilaan. Tämä on varmasti tilanne monin paikoin, mutta tilanne ei myöskään ole näin yksioikoinen. Asenteissa ja koulutuksessakin on korjattavaa.

Tämän näkökulman on tuonut esiin erityisesti vanhusasioihin erikoistunut Turun yliopiston lääketieteen professori Sirkka-Liisa Kivelä. Hän pitää suurimpana ongelmana lääkärien ja hoitajien riittämätöntä koulutusta, ei henkilökuntapulaa. Tämä johtaa esimerkiksi liian voimakkaiden lääkkeiden syöttämiseen. Hän laati kolme vuotta sitten selvityksen, jossa ehdotettiin vanhusten masennuksen ehkäisemiseen muun muassa erilaisia virikeryhmiä, sosiaalista kanssakäymistä, muisteluryhmiä ja -terapiaa sekä erilaisia liikuntaryhmiä. Kivelän mukaan niillä on todettu olevan yhtä suuri vaikutus lievän ja keskivaikean masennuksen hoidossa kuin masennuslääkkeillä.

En väitä olevani geriatrian asiantuntija, mutta kyllä teekkarijärjelläkin tajuaa, että  jos minkä tahansa ikäinen ihminen pakkosyötetään lääkkeillä psyykkis-fyysiseen koomaan, ei tulos voi olla kuin katastrofaalinen. Onko ihme jos mummi ja ukki näyttävät nauriilta?

Oleellista olisi ymmärtää että vanhuksilla – kuten meillä kaikilla – on tunne-elämä henkisine tarpeineen. Aivotoiminta ei lakkaa siinä vaiheessa kun ikävuosia kilahtaa lasiin 75. Minun on vaikea myöskään uskoa, että vanhusten hyvä elämä edellyttäisi ihmeellisiä temppuja. Normaali sosiaalinen kanssakäynti, harrastaminen ja ulkoilu ovat toteutettavissa maalaisjärjellä.

Hyviä toimintatapoja löytääkseen ei tarvitse mennä merta edemmäs kalaan. Riittää kun jaksaa Sipooseen asti. Siellä on otettu käyttöön virikkeellinen ja aktivoiva toiminta vanhustenhuollossa. Taide on otettu mukaan ylläpitämään henkistä vireyttä. Unilääkitystä on voitu vähentää merkittävästi ja vanhusten unen laatu on parantunut. Kulut on saatu pysymään kurissa.

Kulttuurilautakunnan jäsenenä näen että taiteella voisi olla nykyistä paljon suurempi rooli vanhusten huollossa. Suomi on täynnä osaavia musiikin, kuvataiteen ja kirjallisuuden taitajia. Jollakin tavalla heidän osaamisensa on saatava hyödyntämään yhteiskuntaa myös terveydenhuollossa. Taiteella ei tietenkään voi kokonaan korvata perinteistä lääketieteellistä hoitoa, mutta sillä voidaan merkittävästi tukea vanhusten henkistä – ja sitä kautta fyysistä – terveyttä.