Hyvää uuden vuoden ja vuosikymmenen ensimmäistä kokonaista viikkoa! Vuosi vaihtui pirteässä pakkassäässä. Itse olin ottamassa vastaan uutta vuotta Latvian Riiassa, jonne puolisoni kanssa päätimme "paeta". Riiassa oli oiva tilaisuus myös tutustua Baltian lähihistoriaan miehitysmuseossa, joka karmealla tavalla antoi muistutuksen siitä mitä meillekin olisi voinut 70 vuotta sitten käydä.

Marraskuun lopussa tuli kuluneeksi 70 vuotta talvisodan alkamisesta. Perinteiseen tapaan tapahtumaa on muisteltu näkyvästi monin tavoin, joidenkin mielestä ehkä liikaakin. Esimerkiksi Jukka Relander kirjoitti Hesarin nettikolumnissaan hieman ironiseen sävyyn talvisodan lähes raamatulliset mittasuhteet saaneesta "opinkappaleesta" (http://tinyurl.com/yj6urg3) Ehkä talvisota pitäisi asettaa hieman paremmin mittasuhteisiinsa?

Käytyäni edellä mainitussa miehitysmuseossa en voisi olla enempää eri mieltä. Tajusin konkreettisesti minkälainen rangaistus Neuvostoliiton etupiiriin joutuminen balteille oli: Kymmenien tuhansien tavallisten kansalaisten kyyditykset ja häviämiset, vuosien pakkotyö epäinhimillisissä Siperian vankileireissä sekä poliittisen, sotilaallisen ja kirkollisen johdon teloitukset. Listaa voisi jatkaa pitkäänkin.

Ei baltien kurja kohtalo tietenkään täysin uusi asia kenellekään suomalaiselle ole. Mutta miehitysmuseossa koko 50-vuotisen historian kärsimys tiivistyi niin käsin kosketeltavaksi, että vastaavaa tunnetta on vaikea kirjoista saada. Isovanhempiemme uhrausten ansiosta Suomi vältti kaiken tämän. Talvisota ja sen vielä elossa olevat veteraanit ansaitsevat kaiken sen muistamisen ja kunnioituksen, joka vain voidaan suoda.