Itä-Suomen kunnissa on jo pitkään ollut vireillä hanke luopua pakollisesta kouluruotsista ja antaa oppilaille mahdollisuus lukea sen tilalla venäjää. Yksi näistä kunnista on Tohmajärvi, jonka tilanteesta aamun Hesari kertoi. Tohmajärvi on maan venäjänkielisin kunta, sillä peräti neljä prosenttia asukkaista puhuu äidinkielenään venäjää. Olisi koko Suomen edun mukaista, että venäjän kielen osaaminen saataisiin maassamme nousuun.

Jokaisella on varmasti mielipiteensä kouluruotsista. Niin minullakin. Kirjoitin aikanaan B-ruotsissa vahvan eximian ja yliopistossa sain suullisesta kielitaidosta arvosanaksi hyvät tiedot. Kelpaan siis valtion virkamieheksi ja paperilla osaan ruotsia melko hyvin. Rehellisyyden nimissä on kuitenkin tunnustettava, että kykenen hädin tuskin asioimaan toisella kotimaisella edes kaupan kassalla, saatikka keskustelemaan työasioista tai päivän uutisaiheista. Työt ja henkilökohtainen kiinnostukseni ovat ohjanneet kehittämään ja ylläpitämään englannin sekä venäjän kieltä. Motivaatiota tai aikaa ruotsin harjoittamiseen ei juuri ole jäänyt.

Voin siis hyvin ymmärtää itärajan kuntien kielipoliittisia tunnelmia. Pari vuotta sitten olimme tyttöystäväni – nykyisen vaimoni – kanssa Imatralla katsomassa koskinäytöstä. Pyysin erästä kanssakatselijaa ottamaan meistä valokuvan, mutta tämä vain nosteli käsiään sen merkiksi, että ei ymmärtänyt minua. Esitin saman kysymyksen venäjäksi ja johan alkoi apua löytyä! Näppituntumalla arvioituna koskinäytöksen katsojista 90 prosenttia oli venäläisiä. Samoin Etelä-Karjalan pääkaupungissa Lappeenrannassa voi helposti nähdä minkälainen merkitys itärajan läheisyydellä on kaupungin menestymiselle. Lappeenranta on venäläisille Helsingin jälkeen Suomen suosituin turistikohde, mikä näkyy esimerkiksi verovapaan myynnin luvuissa: Peräti 29 prosenttia koko maan tax-free-myynnin volyymista tuli vuonna 2009 Lappeenrannasta.

Onkin helppo tajuta, kuinka paljon hyödyllisempää ja motivoivampaa karjalaisille nuorille olisi oppia venäjää kuin (huonoa) ruotsia, joka ruostuu ruostumistaan käytön puutteessa. Kielitaidon kehittyminen vaatii käytännön harjoittelua ja missä muualla tähän tarjoutuisi parempi mahdollisuus kuin Venäjän fyysisessä läheisyydessä?

Ruotsin kieltä ei tietenkään tule hylätä, sillä niin käytännölliset kuin historiallisetkin syyt puoltavat länsinaapurin paikkaa suomalaisten kielivalikoimassa. EK:n mukaan ruotsi on yhä toiseksi kysytyin kieli yrityksissä, ja onhan Ruotsi edelleen tärkeimpien vientimaidemme joukossa vajaan 11 prosentin osuudella (vuosi 2008). Pitkä yhteinen historiamme ja kulttuurimme Ruotsin kanssa sekä ruotsinkielinen vähemmistömme edellyttävät, että riittävä osa kansasta kykenee sujuvasti kommunikoimaan ruotsiksi. Tämä ei kuitenkaan riitä perusteeksi sille, että koko kansa tulee väkisin valjastaa ruotsia opiskelemaan.

Niitä jotka pelkäävät, että ruotsin opiskelu päättyisi pakon poistuttua kuin seinään, kehotan vilkaisemaan yo-kirjoitusten tilastoja. Vaikka toinen kotimainen kieli on ollut vapaaehtoinen yo-kirjoituksissa jo vuodesta 2003 alkaen, noin 2/3 lukiolaisista kirjoittaa sen edelleen (HS 8.10). Määrä tosin on laskusuunnassa, mutta eiköhän lasku jossain vaiheessa tasaannu. Näillä volyymeilla saadaan maahan ihan riittävästi ruotsin osaajia.