Das Lederhosenblog - suomalaisena Baijerissa

Viimeisimmät blogimerkinnät

Blogiarkisto

RSS-syöte

Raamatullinen perustuslaki

Share |

Perjantai 5.11.2010 - Aleksi Päiväläinen


Jatkan vielä hieman USA:n sisäpoliittisista kiemuroista. Demokraatit odotetusti kärsivät varsin massiivisen vaalitappion. Senaatissa he onneksi säilyttivät kohtuullisen turvallisen tuntuisen enemmistön, joten aivan täydellinen republikaanien vaalimenestys ei ollut. Teekutsuliike sai läpi kolme senaattoria ja noin 40 edustajainhuoneen jäsentä. Tässä kirjoituksessa pohdin hieman provokatiivisesti liikkeen ideologiaa, erityisesti USA:n perustuslain näkökulmasta.

Yksi teekutsuliikkeen ideologisista kulmakivistä on ymmärtääkseni maan perustuslain alkuperäisen tulkinnan ja tarkoituksen kunnioittaminen. Kyseiset pykälät on kieltämättä kirjoitettu poikkeuksellisen hyvin, sillä ne ovat kestäneet aikaa jo reilusti yli 200 vuotta. Tuskinpa perustajaisät (the Founding Fathers) 1700-luvun loppupuolella arvasivat minkälaisen mestariteoksen onnistuivat luomaan 

Silti rapakon takana käytävä perustuslakidebatti pistää joskus hymyilyttämään tai sitten naaman venähtämään. Kyseiseen lakikokoelmaan tunnutaan suhtautuvan kuin Raamatun pyhiin kirjoituksiin, ja sitä tulkitsemaan on oikein nimitetty elinikäiseen virkaan yhdeksän viisasta miestä ja naista, joista jotkut lähestyvät 80 vuoden kypsää ikää. Pyhää alkuperäistä pergamenttia säilytetään hermeettisesti suljetun lasin takana kuin Mona Lisaa konsanaan, ja enemmän tai vähemmän epäselvistä historian kirjoituksista yritetään tulkita mitä 1700- tai 1800-luvulla eläneet viisaat miehet ovat itse asiassa tarkoittaneet kirjoittaessaan sen ja sen pykälän. Yksinkertaisempi voisi kuvitella, että helpompaa olisi päivittää perustuslaki tähän päivään, mutta se on mitä ilmeisimmin täysin mahdoton ajatus.

Alkuperäisen perustuslain kunnioitus ja noudattaminen on yksi teekutsuliikkeen ehdokkaita ja aktivisteja yhdistävä tekijä. Eräs republikaanien teekutsulainen senaattoriehdokas julisti vaalikampanjansa aikana New York Times’ssa, että perustuslaki sallii ainoastaan neljä ministeriötä: puolustus-, valtiovarainministeri-, ulko- ja oikeusministeriön. Kaikki muut pitäisi kuulemma lakkauttaa. Lakkautuslistalle joutuisivat esimerkiksi energia- ja opetusministeriöt. Energiaministeriön lakkauttaminen 200 vuotta vanhan lakikokoelman perusteella, hmm…?! On melkoista anakronismia miettiä moisia, kun 200 vuotta sitten sähkölamppuakaan ei vielä ollut keksitty. Maailma muuttuu Eskoseni, sanoisi tähän ehkä Aleksis Kivi. Eiköhän perustuslainkin pitäisi seurata jollain tavoilla aikaansa?

Rajoittamaton aseenkanto-oikeus kuuluu mielestäni samaan luokkaan, sillä ajat ovat muuttuneet sitten vuodesta 1800 aika lailla. Ehkäpä siihen aikaan jokaisen miehen tuli pystyä puolustamaan itseään ja perhettään vaikka ampuen, mutta 2010-luvulla järjestäytyneen yhteiskunnan poliiseineen ja oikeuslaitoksineen tulisi pystyä hoitamaan turvallisuuden ylläpito. Tosin korkeimman oikeuden tuomarit ovat tänäkin vuonna käyneet keskustelua siitä löytyykö historiasta todisteita, että vapautetut neekeriorjat olisivat 1860–70-luvulla (Abraham Lincoln vapautti orjat 1865) turvanneet henkilökohtaista vapauttaan perustuslain suoman aseenkanto-oikeuden avulla. Suomeksi sanottuna: Arvon tuomarit – tai ainakin osa heistä – ihan vakavissaan pohtivat, että pitääkö nykyäänkin olla vapaa aseenkanto-oikeus sillä perusteella, että 150 vuotta sitten tummaihoiset ehkä puolustivat itseään ampumalla!

Onneksi suurin osa kaikkein hulluimmista amerikkalaisten käymistä sisäpoliittisista debateista pysyy rapakon toisella puolella eikä aiheuta ongelmia ulkopuolisille. Silloin touhua voi seurata lähinnä kiinnostavana viihteenä. Valitettavasti Yhdysvaltain sisäpolitiikan ongelmilla on ajoittain tapana heijastua vähintään epäsuorasti myös meihin eurooppalaisiin. Esimerkiksi presidentti Obama voi joutua käyttämään runsaasti energiaa maan sisäisissä kahnauksissa, jolloin ulkopolitiikalle ja tärkeille globaaleille kysymyksille jää vähemmän aikaa.

Avainsanat: Yhdysvallat, teekutsuliike, perustuslaki


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini