Das Lederhosenblog - suomalaisena Baijerissa

Viimeisimmät blogimerkinnät

Blogiarkisto

RSS-syöte

Marraskuun lautakunta

Share |

Perjantai 19.11.2010 - Aleksi Päiväläinen


Tiistaina oli lautakunnan marraskuinen kokous, jossa suurimpina asioina olivat kulttuuristrategian lähettäminen lausuntokierrokselle ja ensi vuoden avustukset jako kulttuuriyhteisöille. Lisäksi muun muassa hyväksyttiin Töölön kirjaston hankesuunnitelma sekä myönnettiin avustuksia kansainväliseen toimintaan ja muutama kohdeavustus.

Vanhaan tapaan esitän tässä muutaman noston ja niihin liittyviä omia huomioitani:

Kirjastoasiat, kohta 2: Lausunto Töölön kirjaston hankesuunnitelmasta

Töölön kirjasto alkaa tulla kypsään 40 vuoden ikään, joten historian ensimmäinen peruskorjaus alkaa olla ajankohtainen. Vuosien varrella on toki tehty pieniä korjauksia, mutta pian suoritetaan iso peruskorjaus. Näillä näkymin rakennustoimenpiteet sijoittuvat vuosille 2012–2013.

Kulttuurijohtajan asiat, kohta 5: Helsingin kaupungin kulttuuristrategia

Strategiaa on nyt valmisteltu runsaan vuoden verran, ja lautakunta on käsitellyt sitä ensimmäisen kerran lokakuussa 2009. Viime keväänä toteutettiin kuulemiskierros, johon osallistuivat muun muassa monet taidelaitokset, oppilaitokset, yliopistot, järjestöt ja eri hallinnonalojen virkamiehet. Myös lautakunta on käsitellyt asiaa useaan otteeseen, ja nyt strategia päätettiin lähettää lausuntokierrokselle. Tämän jälkeen se palaa vielä takaisin meidän hoteisiimme, ja lopuksi valtuusto päättää asiasta toivottavasti ensi kevään aikana. Tämän hetkinen luonnos löytyy täältä.

Tiistaisessa keskustelussamme totesimme, että vaikka strategiassa on vielä hiottavaa, muutettavaa ja parannettavaa, se on riittävän hyvä lausuntokierrosta varten. Kollektiivisesti meitä hiersivät muun muassa toimeenpanosuunnitelman puute (kuka vastaa, miten seurataan toteutumista, yms.) sekä kirjastojen ja sanataiteen vähäinen osuus strategiassa. Iso kokonaisuus, johon itse toivoisin vielä lisää lihaa luiden ympärille, on kulttuuriyrittäjyys. Myös yleistä terävyyttä ja ytimekkyyttä olisi hyvä löytää lisää. Näiden lisäksi meillä oli useita pieniä muutosesityksiä, joihin palaamme vielä uudestaan kunhan lausuntokierros on ohi.

Strategia on sen verran iso kokonaisuus, että ajattelin omistaa sille kokonaan oman kirjoituksensa lähiaikoina.

Kulttuurijohtajan asiat, kohta 6-8: rahanjakoa eri tarkoituksiin

Rahaa oli tällä kertaa jaossa yhteensä noin 670 000 euroa. Rahaa jaettiin kansainvälisiin hankkeisiin, kohdeavustuksina sekä erilaisille taide- ja kulttuuriyhteisöille vuodelle 2011. Käytännössä viimeksi mainituilla tarkoitetaan sekä ammattilaisten että harrastelijoiden taide- ja kulttuurityötä tekevien rekisteröityjen yhdistysten toimintaa. Tähän tarkoitukseen rahaa myönnettiin noin 590 000 euroa.

Avainsanat: lautakunta, kokous


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini