Yleensä olen kirjoitellut lähinnä yhteiskunnasta ja politiikasta, mutta VR:n innoittamana ajattelin pohtia vaihteeksi myös professionaaleja teemoja. Viime aikojen lippukaaos ei ole ollut omiaan parantamaan tietotekniikan, konsulttitalojen tai SAP:n mainetta. VR ei toki ole ainoa julkinen organisaatio, joka on saanut it-kolhuja. Surullisen kuuluisa sähköinen lääkemääräys joutui alkuvuodesta Valtiontalouden tarkastusviraston kynsiin. Voiko julkinen it-projekti ylipäänsä onnistua?
Yleensä olen kirjoitellut lähinnä yhteiskunnasta ja politiikasta, mutta VR:n innoittamana ajattelin pohtia vaihteeksi myös professionaaleja teemoja. Viime aikojen lippukaaos ei ole ollut omiaan parantamaan tietotekniikan, konsulttitalojen tai SAP:n mainetta. VR ei toki ole ainoa julkinen organisaatio, joka on saanut it-kolhuja. Surullisen kuuluisa sähköinen lääkemääräys joutui alkuvuodesta Valtiontalouden tarkastusviraston kynsiin. Voiko julkinen it-projekti ylipäänsä onnistua?
Julkisuudessa on tarjottu monia syyllisiä julkisten it-projektien epäonnistumiseen. Yksi tietotekniikka-ammattilaisten vakiosyyllinen on hankintalaki, joka säätelee julkishallinnon ostotoimintaa. Kieltämättä laki on käytännön elämän kannalta aika kimurantti, ja sopii melko huonosti asiantuntijapalveluiden ja monimutkaisten ohjelmistojen ostamiseen. Toisaalta laki on mielestäni mainettaan parempi. Päinvastoin kuin usein kuvitellaan, laki ei suinkaan pakota valitsemaan halvinta tarjousta. Se myös mahdollistaa neuvottelumenettelyn, jossa ei ennalta tarkasti tiedetä mitä ollaan hankkimassa. Näin ollen on periaatteessa mahdollista kilpailuttaa myös uusia, innovatiivisia ideoita ja palveluita, joille ei voida tavaroiden tapaan antaa yksiselitteisiä ja helposti mitattavia vaatimuksia.
Tosielämän tilanteissa pykälien soveltamisessa kuitenkin törmätään vaikeuksiin. Esimerkiksi valtiovarainministeriön tulkinta- ja soveltamisohjeet saattavat olla hyvinkin jäykät ja rajoittavat. Lisäksi vaatimus tasavertaisesta kohtelusta ja yksiselitteisistä vertailuperusteista johtaa helposti siihen, että käytetään selkeintä ja yksinkertaisinta mittaria – hintaa.
Mitä sitten pitäisi tehdä? Helppoa ja yksinkertaista vastausta minulla ei ole, mutta ratkaisu löytynee paremmasta insinöörien ja juristien yhteistyöstä. Lakeja valmistelevien virkamiesten pitäisi pystyä asettumaan kädet savessa käytännön työtä tekevien asemaan ja miettimään käytännössä toimivia ratkaisuja. Paperilla kaikki näyttää aina helpolta. Vastaavasti käytännön ongelmia ratkovien insinöörien pitäisi ymmärtää juristien sielunelämää ja logiikkaa. Yhteispelillä voidaan päästä maaliin!
Lait eivät kuitenkaan viime kädessä ratkaise lopputulosta. Loppujen lopuksi julkisorganisaatioiden johdolla ja it-projektipäälliköillä on avaimet käsissään. Uusin Tietoviikko listaa muun muassa seuraavia järjestelmähankkeiden epäonnistumisen syitä: epäselvyys ”skoupista”, liika it-keskeisyys, masterdatan hallinta. Lääkkeiksi samainen aviisi tarjoaa ongelman pilkkomista mahdollisimman pieniin palasiin ja ketteriä menetelmiä. Tutkimusten mukaan suuret projektit karahtavat pieniä projekteja varmemmin kiville. Standish Groupin eräs tutkimus väittää muun muassa, että yli kymmenen miljoonan dollarin it-hankkeista vain 2 prosenttia onnistuu. Totta kai jokainen projektipäällikkö haluaisi kuulua siihen 2 prosentin kärkeen, mutta valitettavasti unelma toteutuu vain joka viidennenkymmenennen kohdalla.
Edellä mainituista ongelmista ja lääkkeistä on helppo olla samaa mieltä. Samalla jokainen voi kuitenkin miettiä, miten hyvin ketterät menetelmät istuvat perinteisiin, byrokraattisiin valtion organisaatioihin. Toisaalta totaaliseen murheen alhoon ei ole syytä vaipua, sillä myös valtio oppii uusia temppuja - joskin hitaammin kuin vaikkapa pörssiyritykset.
Lopuksi täytyy hieman puolustella paljon parjattuja it-ammattilaisia, sillä koskaan ei tiedä milloin itse joutuu syytettyjen penkille. Kannattaa muistaa, että tietotekniikan historia on loppujen erittäin lyhyt. Ensimmäinen pc tuli markkinoille vasta 30 vuotta sitten ja vanhempieni nuoruudessa 60–70-luvuilla reikäkortit olivat high-techiä. Näin ollen myös it-projektityöskentely on varsin uutta, varsinkin jos vertailukohdaksi otetaan esimerkiksi konepajateollisuus, joka nykyaikaistui 1700–1800-lukujen vaihteessa höyrykoneen ja teollisen vallankumouksen myötä. On helppo kuvitella, että 200 vuotta sitten konepajan asiakas joutui tuskailemaan aikataulujen, laadun ja hinnan kanssa kun prosessit ja raaka-aineet olivat epätasalaatuisia ja standardit olemattomia. Jos asiakas nykyään saisi tilaamansa metrin mittaisen pyöreän teräsakselin sijaan 3 metriä rautatiekiskoa, kauppoja tuskin syntyisi. It-maailmassa tilanne on toisin, ainakin vielä. Mutta harjoitus tekee mestarin. Ehkä jo 50 vuoden päästä softaprojektit pystyvät tuottamaan toivotun lopputuloksen – vieläpä aikataulussa.
