Olen viime aikoina tuntenut olevani enenevässä määrin ympäristön vihollinen - ainakin jos ekologisuutta mitataan paperinkulutuksen mukaan. Laskuni tulevat yleensä paperilla, tilaan useita eri (paperi)lehtiä ja töissäkin tulostelen dokumentteja mielin määrin. Saatan olla jopa niin vanhanaikainen, että jaan kokouksessa käsiteltävät asiakirjat osallistujille paperilla. En kuitenkaan pode huonoa omatuntoa.

Jo muutaman vuoden ajan kansalaisia on valistettu ympäristöystävällisyyteen paperinkulutusta vähentämällä. Kuluttajalle se on oikeastaan äärimmäisen helppo tapa hankkia puhdas omatunto. Yksityisautolla voi huristella vanhaan malliin, taloa lämmittää edelleen kivihiilisähköllä ja etelänlomille lentää jumbojetillä. Hyvällä syyllä voi myös hankkia uusimmat tabletit, kindlet ja muut sähköiset lukulaitteet - ja luonto kiittää. Vai kiittääkö?

Pari viikkoa sitten Tietoviikossa toimittajat ilahduttavasti nostivat unohdetun kissan pöydälle. Eksponentiaalisesti kaikkialle tunkeutuva tietotekniikka saattaa itse asiassa kasvattaa energiankulutusta ja luonnonvarojen tuhlausta, vaikka markkinamiehet toista väittäisivätkin. Yksittäisten it-järjestelmien parantunut energiatehokkuus jää jalkoihin, kun järjestelmien kokonaismäärä kasvaa. Yksinkertaisimmillaan monet meistä voivat havaita tämän omassa kodissaan, jossa 90-luvun alussa oli luultavasti yksi televisio, mahdollisesti yksi tietokone työpöydän nurkalla ja lankapuhelin. Nyt televisioita tai isoja näyttöjä on luultavasti vähintään kaksi kappaletta. Kodin perustietokoneen lisäksi jokaisella perheenjäsenellä on ehkä oma läppäri puhumattakaan matkapuhelimista. En ole tutkinut asiaa, mutta vankan mutu-tiedon pohjalta väitän, että kodin elektroniikan kokonaisenergiankulutus ei vuosien saatossa ole ainakaan pienentynyt.

Merkittävästi hankalampaa on hahmottaa tiedon ja energiantarpeen kasvun yhteys. Kun datan määrä kasvaa eksponentiaalisesti, kasvaa myös datan tallennuksen ja käsittelyn tarve huimaa vauhtia. Kun samaan aikaan softapalvelut viedään pilveen pois kuluttajan pöydältä, tietoisuus tarvittavista resursseista häviää kansalaisten näköpiiristä keskitettyihin konesaleihin. Konesalien energiatehokkuuden tarkastelu ei aina kestä päivänvaloa. Kiinnostava ja samalla ironinen esimerkki löytyy UPM Kymmenen entisestä Summan paperitehtaan hallista, jossa toimii nykyään Googlen konesali. Hakukonejätin käytössä hallista pukataan mereen huomattavasti enemmän hukkaenergiaa kuin paperitehtaan aikana!

Oma lukunsa ovat tietysti lisääntyvät päätelaitteet, jotka yleensä valmistetaan suureksi osaksi uusiutumattomista luonnonvaroista. Muistan lukeneeni joskus viime keväänä Hesarista jutun, joka kertoi Intian slummeissa purettavista käytetyistä tietokoneista. Äärimmäisessä köyhyydessä elävät ihmiset purkavat käytettyjä tietokoneita ja myyvät näin saamaansa elektroniikkaromua. Samalla tietokoneiden komponenteista kuitenkin vapautuu terveydelle haitallisia kemikaaleja, joiden vaaroja kouluttamattomat romunkäsittelijät eivät tunne tai ymmärrä. En halua osoittaa syyttävällä sormella tietokonevalmistajia, suunnitteluinsinöörejä tai länsimaisia kuluttajia – olenhan itsekin sellainen. On kuitenkin hyvä muistuttaa itseään siitä, että globaalissa maailmassa omasta toiminnasta aiheutuva ympäristökuormitus saattaa realisoitua kaukana oman elämänpiirin ulkopuolella toisella puolella maapalloa.

Kaikesta huolimatta uskon, että ict-alalla on periaatteessa kaikki edellytykset lunastaa vihreät lupauksensa. Ensin on kuitenkin lopetettava katteeton viherpesu ja rehellisesti tunnustettava että kaikki it ei ole automaattisesti ekoa. Ehkä tätä kautta päästäisiin kiinni asennemuutokseen ja ruvettaisiin aidosti kehittämään energiapihejä tietotekniikkaratkaisuja. Mallia voi ottaa esimerkiksi autoteollisuudesta, jossa vihreys alkaa olla jo muutakin kuin markkinapuhetta.