Das Lederhosenblog - suomalaisena Baijerissa

Viimeisimmät blogimerkinnät

Blogiarkisto

RSS-syöte

Jälkimaininkeja rapakon takaa

Lauantai 10.11.2012 - Aleksi Päiväläinen

Tunnustan olevani siinä määrin politiikan hevijuuseri, että herätessäni keskiviikkoaamuna klo 6 ensimmäinen ajatukseni oli ”Kuka on USA:n uusi presidentti”. Nousin viivyttelemättä, ja säntäsin telkun ääreen. Avasin ykköskanavan, sillä tiesin CBS:n suoran vaalilähetyksen pyörivän siellä. Riemukseni hampaita pestessäni legendaarinen uutisankkuri Bob Schieffer julisti CBS:n ennusteen. Presidentti Obama saisi jatkokauden! Iloinen yllätys oli myös se, että oikeiston äärilaita sai siipeensä kongressivaaleissa. Positiiviset sivuvaikutukset saattavat tuntua myös Euroopassa.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Yhdysvallat, presidentinvaalit, Obama, Romney, kongressi, konservatiivit

Obama vai Romney

Tiistai 6.11.2012 - Aleksi Päiväläinen

Samaan aikaan kotoisten kunnallisvaalien kanssa on rapakon takana ollut käynnissä vaalikampanja, jonka hedelmistä saa nauttia tai kärsiä koko maailma. Yhdysvaltain presidentinvaalien loppumetrejä käydään äärimmäisen kireissä ja jännittävissä tunnelmissa. Kuin pahaenteisenä muistutuksena painajaismaisista vuoden 2000 presidentinvaaleista ensimmäiset oikeusjutut on jo nostettu - missäpä muualla kuin Floridassa. Itse jaksan kuitenkin edelleen uskoa presidentti Obaman voittoon.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: USA, presidentinvaalit, Obama, Romney, teekutsuliike