Radio Jerevan kysyy: Kuka voitti Venäjän edelliset parlamenttivaalit? Vastaus: Neuvostoliiton kommunistinen puolue.

Hämmentynyt kysyjä: Miten niin, voittajiahan olivat Yhtenäinen Venäjä ja Venäjän kommunistipuolue!!

Vastaus: Aivan… Venäjän kommunistipuolue – Vanha NL:n kommunistipuolue, Yhtenäinen Venäjä – Uudistettu NL:n kommunistipuolue.

Poimin oheisen anekdootin yhdeltä lukuisista netin anekdoottipalstoilta. Anekdootit olivat aikanaan kansan henkireikä, kollektiivinen narri, jolle saattoi nauraa suhteellisen vapaasti. Näin ollen voinee toivoa, että nykyisessä kiristyneessä sensuurin ilmapiirissäkin vitsit säilyttävät asemansa kansan legitiiminä tilityskanavana.

Anekdoottisivujen ohella joitain muitakin vapaita nettisivustoja on vielä jäljellä, esimerkiksi snob.ru. Silmiini sattui kiinnostava kolumni otsikolla Sähke Putinille vuodelta 1946.

Kirjoittaja viittaa tunnetun amerikkalaisen diplomaatin George Kennanin niin kutsuttuun Pitkään sähkeeseen, jossa tämä analysoi sodanjälkeisen Stalinin Neuvostoliiton poliittista tilannetta. Mitä huomioita Kennan teki vuonna lähes 60 vuotta sitten? Seuraavat lainaukset edustavat Kennanin näkemyksiä Kremlin ja kommunistisen puolueen maailmankuvasta (party line) sekä kansalaisten suhteesta vallanpitäjiin.

First, it [party line] does not represent natural outlook of Russian people. Latter are, by and large, friendly to outside world, eager for experience of it, eager to measure against it talents they are conscious of possessing, eager above all to live in peace and enjoy fruits of their own labor. Party line only represents thesis which official propaganda machine puts forward with great skill and persistence to a public often remarkably resistant in the stronghold of its innermost thoughts.

At bottom of Kremlin's neurotic view of world affairs is traditional and instinctive Russian sense of insecurity… … for Russian rulers have invariably sensed that their rule was relatively archaic in form fragile and artificial in its psychological foundation, unable to stand comparison or contact with political systems of Western countries.

It was no coincidence that Marxism, which had smoldered ineffectively for half a century in Western Europe, caught hold and blazed for first time in Russia. Only in this land which had never known a friendly neighbor or indeed any tolerant equilibrium of separate powers, either internal or international, could a doctrine thrive which viewed economic conflicts of society as insoluble by peaceful means…

Siis: Minä vuonna edelliset katkelmat olikaan kirjoitettu? 1940- vai 2010-luvulla? Kremlin neuroottisesta maailmankuvasta kertoo, että joskus 2000-luvun alkuvuosina presidentti Halonen nosti jossakin yhteydessä esiin huolensa suomensukuisten kansojen oikeuksista Luoteis-Venäjällä ja Siperiassa. Kremlissä turvallisuuspiirit arvelivat, että Suomi on itse asiassa jahtaamassa näiden alueiden luonnonrikkauksia ja pyrkii käyttämään sukukansoja keppihevosinaan. Oli siinä varmaan Tarjalla ihmettelemistä.

Kannattaa myös huomata edellisen lainauksen alkulause, joka korostaa itänaapurin perinteisesti korkeaa valtaetäisyyttä. Valta ja kansa ovat kaukana toisistaan, eikä tätä välttämättä edes pidetä erikoisena.

Ehkä vielä herkullisempaa luettavaa on Kennanin analyysi tiedonvälityksestä Neuvostoliitossa:

Finally we have the unsolved mystery as to who, if anyone, in this great land actually receives accurate and unbiased information about outside world. In atmosphere of oriental secretiveness and conspiracy which pervades this Government, possibilities for distorting or poisoning sources and currents of information are infinite. The very disrespect of Russians for objective truth--indeed, their disbelief in its existence--leads them to view all stated facts as instruments for furtherance of one ulterior purpose or another.

Tätä lukiessa tuli mieleeni taannoinen tapaamiseni keskiluokkaisen, yliopistokoulutetun venäläisen ystäväni kanssa. Keskustelimme Volgogradin terrori-iskuista, jotka tehtiin tammikuussa Sotshin olympialaisten alla. Ystäväni pohti vakavissaan mahdollisuutta, että britit olivat iskun takana rahoittajina tai jonkinlaisia provokaattoreina. ”Miksi ihmeessä?” kysyin. ”Jotta venäläiset näyttäisivät heikoilta, ja horjutettaisiin olympialaisten turvallisuusjärjestelyiden uskottavuutta.”

En jaksanut kovin pitkään vängätä vastaan, kun en halunnut pilata muuten iloista jälleennäkemistä illanistujaisineen. Joka tapauksessa tällaiseen maaperään on otollista kylvää propagandaa. Mutta missä vaiheessa vallanpitäjät eivät itsekään enää tiedä mikä on totta ja mikä valhetta?

P.S. Koko Kennanin tekstin voi lukea täältä.