Das Lederhosenblog - suomalaisena Baijerissa

Viimeisimmät blogimerkinnät

Blogiarkisto

RSS-syöte

Kuninkaiden järvi ja Kotkanpesä

Share |

Tiistai 27.10.2015 klo 23:34 - Aleksi Päiväläinen


Saksan kaakkoiskulmalla Ylä-Baijerissa Itävallan rajan tuntumassa sijaitsee Berchtesgadener Land. Berchtesgadenin kansallispuiston keskellä kohoaa 2713 metrin korkeuteen Saksan kolmanneksi korkein vuorenhuippu, nimeltään Watzmann. Sen katveessa levittäytyvät maalaukselliset alppimaisemat järvineen houkuttelevat vuosittain paikalle jopa noin 1,5 miljoonaa matkailijaa. Meidänkin perheemme päätti liittyä joukkoon sankkaan pitkänä lokakuisena viikonloppuna.

Olimme varanneet majoituksen Königsseen rannalla sijaitsevasta Schönaun (täsmällisemmin Schönau am Königssee) kylästä. Perheellemme ominaiseen tyyliin olimme lähteneet matkaan hieman myöhään, joten oli jo pimeää kun klo 20:n jälkeen kurvasimme hotellin pihaan. Kirjauduttuamme sisään lähdimme syömään. Jälleen kerran saimme hämmästellä baijerilaisille pikkukylille ominaista vuorokausirytmiä, jonka mukaisesti lähes jokainen kioski ja kippola laittaa ovensa kiinni viimeistään klo 20 ja avaa aamulla kukonlaulun aikaan. Lisäksi pelin henkeen kuuluu yleensä se, että perheomisteiset Gasthausit ja pensionit lopettavat aamiaistarjoilun myös sunnuntaisin ihan viimeistään klo 10:een mennessä, usein jo 09.30. Ei puhettakaan, että kaupungista lomanviettoon saapunut city-ihminen saisi mukavasti loikoilla vuoteessa pitkään. Meidän onneksemme peräti kaksi ravintolaa piti keittiönsä auki 21:een, toinen jopa 22:een! Näin meidänkin iltavirkku perheemme sai syödäkseen.

Kuninkaiden järvi ja St. Bartholomä

Seuraava päivä oli kaunis, joten suuntasimme Königsseen rantaan, josta lähtevät risteilyt tunnetulle St. Bartholomä-kirkolle sekä kohti Saksan korkeimpia vesiputouksia. Aurinkoisena syyspäivänä maisemat olivat aivan sanoinkuvaamattoman upeita! Syksyn väreissä loistavat jyrkillä rinteillä kasvavat puut heijastuivat tyyneen, turkoosin vihreään vedenpintaan, ja horisontissa ohuen sumuverhon takana kohosivat kiviset huiput kahteen, kolmeen tuhanteen metriin. Luonnonsuojelualueella yksityisveneily on kielletty ja risteilylaivat toimivat sähkömoottoreilla, joten rauhaa ei turistien ihastelevan puheensorinan ohella rikkonut mikään. Puolivälissä matkaa veneen kuski soitti trumpetilla lyhyitä sävelmiä, joiden ääni kiiri useiden sekuntien mittaisena kirkkaana kaikuna vetten päällä. Königgsee on jopa 190 metriä syvä, joten melko pienestä pinta-alastaan huolimatta siinä on paljon vettä, eikä se useimpina talvina jäädy lainkaan.

Koniggsee_klein.jpg

Lokakuinen Königssee.

Runsaan puolen tunnin matkan jälkeen rantauduimme St. Bartholomä-kirkolle. Se on erittäin pieni mutta kaunis ja tunnelmallinen pyhiinvaelluskirkko, jonka historia ulottuu aina vuoteen 1134. Nykyisen barokkihenkisen muotonsa se sai tosin vasta vuonna 1698. Kun Berchtesgaden siirtyi vuonna 1810 Baijerille, sen kuninkaat ihastuivat sekä järveen että kirkkoon ikihyviksi. Nykyään kirkon pihalla parveilee laumoittain turisteja, jotka siemailevat Münchenin Hofbräuhausin paikallisen haarakonttorin oluita viihtyisässä Biergartenissa. Samainen oluttupa tarjoaa tietysti virvoitusta myös janoisille patikoijille, jotka venesatamasta voivat jatkaa matkaansa kohti alppilaaksoja ja -huippuja. Aivan kuten Schwangaussa (ks. blogikirjoitus tästä), täälläkään ei samoilijoita jätetä villin luonnon armoille, vaan tuttu ja turvallinen Hofbräuhaus viitoittaa tien patikkapoluille.

StBartholoma_klein.jpgSt. Bartholomän pyhiinvaelluskirkko.

Retkeilyä laaksossa

Seuraavana päivänä päätimme testata paikallisia patikkapolkuja ja suuntasimme kohti läheistä Wimbach-laaksoa. Heti parkkipaikalla kävi selväksi, että täällä(kään) ei tarvitsisi pelätä synkeään aarniometsään eksymistä, siinä määrin perusteellisesti kaikki reitit oli viitoitettu ja merkitty. Ilmoitustaululle oli laitettu matkan varrella olevien ravintoloiden puhelinnumerot. Panimme merkille, että pahimmillaan matka seuraavaan ravintolaan voisi kestää jopa lähes kaksi tuntia – rauhallisesti kävellen. Tietysti urakkaa helpottaisi se, että koko reitti näytti olevan kovaa ja leveää hiekkatietä, jota pitkin voisi ajaa vaikka autolla. Totesimme vaimoni kanssa, että meidän mielikuvamme luonnonpuiston ”patikkapoluista” koti-Suomen kokemusten perusteella oli vähän jotain muuta…

Kaupunkilaisystävällisestä tiestöstä huolimatta päätimme kuitenkin matkan olevan vauvaperheelle turhan pitkä. Onneksemme meidän pääkohteemme oli lähes kivenheiton päässä. Niin paikalliset tutut kuin television matkailuohjelmat olivat nimittäin suositelleet niin sanottua Klamm-vierailua. Saksa-suomi-sanakirjan mukaan Klamm tarkoittaa kuilua tai laaksoa, mutta tämän lisäksi olennaista on, että rotkon pohjalla virtaa vesi. Suuntasimme siis kohti Wimbachklammia korkein odotuksin. Emmekä joutuneet pettymään. Vuosimiljoonien kädenjälki oli muovannut kivestä jyrkän, karhean rosoisen rotkon, jonka pohjalla kuohuva vesi kohisi korvissa. Jyrkkiä seinämiä reunustivat vehreät lehtipuut ja sammaleet, ja sieltä täältä pienemmät purot virtasivat alas seinämiä yhtyäkseen pohjalla päävirtaan. Turisteina saimme tietysti mukavasti kävellä jämäkkää puusiltaa, jolta aukesivat muun muassa mainiot kuvausnäkymät. Koimme todella saaneemme kahden euron lipuille vastinetta!

Wimbachklamm-klein.jpg

Wimbachklamm. Oikeassa reunassa kulkee retkeilijöille rakennettu puusilta.

Hitlerin pitkä varjo

Kauniiden maisemien ohella turisteja houkuttelee alueelle Saksan historian synkin luku. Hitler ihastui alppimaisemiin jo 1920-luvulla, ja valtaan päästyään hän alkoi vähitellen muuttaa Berchtesgadenia ”kakkosasunnokseen”. Muista natsipampuista esimerkiksi Hermann Göringillä ja Martin Bormannilla oli näyttävät talonsa alueella. Viimeksi mainittu sai joskus 1930-luvun puolivälin jälkeen idean rakentaa Johtajalle yllätyslahja tämän 50-vuotissyntymäpäivän kunniaksi. Niinpä läheiselle Kehlstein-vuoren huipulle noin 1800 metrin korkeuteen kohosi Kehlsteinhaus, joka ulkomailla tunnettaneen paremmin nimellä Kotkanpesä. Neuroottinen Führer piti paikkaa liian avoimena ja ilmapommituksille alttiina, joten hän ei lopultakaan ilmeisesti viettänyt siellä kovin paljon aikaa.

Nykyään Kehlsteinhaus ja sen alapuolella sijaitseva Dokumentation Obersalzberg -museo ovat suosittuja turistinähtävyyksiä. Lähes kaikki natsiajan Obersalzbergin historia on koottu viimeksi mainitun katon alle, kun taas Kotkanpesällä talon isännästä muistuttaa ainoastaan vaatimaton valokuvanäyttely.

Toisen maailmansodan historia on yksi allekirjoittaneen kiinnostuksen kohteista, joten tietysti vaadin päästä poikkeamaan paikan päällä perheemme kesälomalla. Se onnistuikin helposti Salzburgin visiitin yhteydessä, sillä sieltä on vain muutaman kymmenen kilometrin matka Berchtesgadeniin. (Oheisia kuvia ei siis ole manipuloitu, ne on vain otettu eri vuodenaikoina.)

Paikan päällä meille selvisi, että Kotkanpesälle pääsee vain turistibusseilla tai patikoimalla ylämäkeen pari tuntia. Omalla autolla ylös ei ole asiaa. Kapea ja erittäin kiemurainen tie huomioiden tämä on ymmärrettävää, kun jonkinlainen turistien turvallisuus kuitenkin halutaan varmistaa. Bussit jättivät turistit mustavalkoisista valokuvista tutun luolan suuaukon edustalle. Kostean kylmässä ja hämärässä luolassa tunnelma alkoi viimeistään tiivistyä. Vieraat talon alla kulkevasta luolasta ylös nostava hissikin oli sisustukseltaan alkuperäisen tyylin mukainen.

Hämärästä hissistä astuimme kirkkaaseen auringonvaloon ja eteemme aukeni huikaiseva, kirkkaassa kesäpaisteessa kylpevä alppimaisema. Keli oli loistava, joten muutaman kymmenen kilometrin päässä olevan Salzburg näkyi erittäin hyvin. Tunnelma oli kuitenkin jotenkin ristiriitainen. Toisaalta kauniit näkymät tarjosivat silmänruokaa loputtomiin. Samanaikaisesti sitä kuitenkin tiesi olevansa maailmanhistorian pahimpiin murhaajiin kuuluvan miehen jalanjäljillä. Ja miten vähän aikaa siitä kaikesta onkaan kulunut! Oma vaarini oli yli 20-vuotias, kun Hitler viimeksi katseli näitä samoja maisemia tällä samalla paikalla. Jokaiselle toisen maailmansodan historiasta kiinnostuneelle tämä on kuitenkin ehdoton matkakohde.

Konigssee_aus_Kehlsteinhaus-klein.jpg

Watzmann-huippu (2713 m) ja Königgsee Kotkanpesältä nähtynä. Kuva on otettu heinäkuussa.

Kehlsteinhaus-klein.jpg

Paholaisen maja voi näyttää myös kesäpäivänä myös kauniilta.

Lopuksi vielä pari turistivinkkiä. Ensinnäkin kauniista luonnosta, patikoinnista ja retkeilystä kiinnostuneelle Berchtesgaden on loistopaikka. Lapsiperheelle sitä voi suositella erittäin lämpimästi. Reipasta yöelämää etsivien kannattaa kuitenkin etsiä hieman menevämpi paikka, jossa kippolat eivät mene kiinni iltayhdeksältä. Luonnossa liikkumisen kannalta varsinkin pienten lasten vanhemmille kantoreppu on ehdoton. Vaikka useimmat kävelyreitit ovat esteettömiä ja siten vaunukelpoisia, esimerkiksi Klammeille pääsee yleensä vain jalan. Siinä vaiheessa ainakin alle 3-vuotias pikkuväki on helpointa nostaa selkäreppuun.

Toisekseen luonnon ja Kotkanpesän ohella yksi alueen suosituimmista kohteista on vanha, vuonna 1517 avattu suolakaivos (Salzbergwerk Berchtesgaden). Kohdetta markkinoidaan paljon muun muassa lapsiperheille, mutta havaitsimme että ihan pienten taaperoiden kanssa sinne ei kannata yrittää. Sisään ei pääse lastenrattaiden kanssa ja kierrokset luolissa kestävät jopa 2 tuntia, mikä on monelle 2-3-vuotiaalle aivan liian pitkä aika kiertää ryhmän mukana omin jaloin tai selkärepussa. Päätimme siis kääntyä ovelta takaisin. Jäipähän jotain nähtävää seuraavallekin kerralle.

Viimeisenä mainittakoon, että Hitlerin Kotkanpesälle haluavien ei kannata yrittää etsiä tiekylteistä nimeä Eagle´s Nest. Sen sijaan Kehlsteinhaus tai Dokumentation Obelsalzberg -viitat vievät helposti ja nopeasti perille.

Avainsanat: Saksa, Berchtesgaden, Königgsee, alpit, Klamm


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini

Lähettääksesi kommentin sinun tulee kirjoittaa alla oleva merkkijono kenttään