Das Lederhosenblog - suomalaisena Baijerissa

Viimeisimmät blogimerkinnät

Blogiarkisto

RSS-syöte

Saksan huipulla, osa 1

Share |

Tiistai 15.3.2016 klo 18:08 - Aleksi Päiväläinen


Garmisch-Partenkirchenin kylä Baijerin etelärajalla lienee useimmille suomalaisille tuttu uudenvuoden mäkikilpailun näyttämönä. Urheiluhulluimmat historian ystävät muistanevat paikan myös vuoden 1936 talvikisojen isännöijänä. Nykyäänkin alue on talviurheilijoiden, erityisesti skimbaajien suosiossa. Eikä ihme, pääseehän laskujen välissä muun muassa nauttimaan kahvit tai oluet Saksan korkeimmalla huipulla.

Der_hochster_Biergarten.jpg

Saksan korkein olutterassi.

Päätimme perheen voimin viettää Garmisch-Partenkirchenissä pitkän viikonlopun. Matkaa Augsburgista on pelipaikoille vaivaiset 120 kilometriä, ja jo kesälomalla olimme Itävallan puolelta nähneet vilauksen Zugspitzestä, siitä Saksan korkeimmasta vuoresta. Sitä paitsi suksetkin oli tullut raahattua Suomesta mukaan, emmekä vielä tähänkään päivään mennessä olleet päässeet niitä käyttämään. Pettymys oli karvas, kun juuri matkan alla sain piilolinssistä viheliään silmätulehduksen, joka pakotti minut pitkästä aikaa turvautumaan kipulääkkeisiin. Hiihtohaaveet saivat jäädä. Perille saavuttuamme havaitsimme lumitilanteen olevan poikkeuksellisen kehno, jolloin sisäinen vahingoniloinen minäni nosti hetkeksi päätään: En pääse ladulle, mutta ei pääse kukaan muukaan. Onneksi. Kiäh! Näin alhainen on ihmismieli. Jaettu ketutus on puoli ketutusta. Ehkä jopa vähemmän.

Lumen ja suksien puutetta emme kuitenkaan jaksaneet pitkään murehtia, sillä heti ensimmäisenä loma-aamunamme aurinko helli Garmisch-Partenkirchenin kylää lämpimillä säteillään. Alpit kietovat tämän noin 26 000 asukkaan kaupungin varjoisaan syleilyynsä lähes kaikissa ilmansuunnissa. Ainoastaan pohjoiseen aukeaa leveähkö tasanko, jonka keskellä virtaa Loisach-joki. Lisäksi itään ja länteen pääsee huippujen varjoissa luikertelevia kapeita laaksoja pitkin.

Garmisch osoittautui tunnelmalliseksi pikkukaupungiksi. Ylä-Baijerin Alppien juurilla sellaisia nököttää useita. Tiiviisti rakennettua, matalaa kerros- ja puutaloa, joiden ulkoseiniä koristavat juuri tälle alueelle tyypilliset värikkäät maalaukset. Nämä maalaukset kuvaavat usein joko kristillisiä tai paikallishistoriallisia aiheita. Tyylille on annettu oma nimensäkin, Lüftlmalerei.

Luftmalerei_klein.jpg

Lüftmalerei-maalaus talon seinässä. Kuva on otettu Garmisch-Partenkirchenin keskustan vieressä sijaitsevassa pikkukylässä.

Lähes jokainen kadunkulma ja rakennus henkivät vaurautta ja silmiinpistävää siisteyttä ja järjestystä. Onhan vaurautta tietysti ehtinyt kertyäkin hieman eri tavalla kuin vaikkapa Suomessa, sillä Garmisch oli jo roomalaisaikaan taukopaikka tärkeällä kauppatiellä, joka kulki Veronasta Brennerin solan kautta Augsburgiin. Myöhemmin keskiajalla tullilaitos varmisti, että kylä sai oman osuutensa läpi kulkevien kauppamiesten tuloista. Nykyään kadut täyttyvät hiihto-, laskettelu- ja vaellusturisteista, jotka saapuvat etsimään hengen ja ruumiin ravintoa vuoristosta.

Seuraavaksi lähdimme etsimään lunta Saksan katolta. Köysirata Zugspitzelle lähtee muutaman kilometrin päästä Garmischin keskustasta noin 1000 metrin korkeudesta Eibsee-nimisen alppijärven tuntumasta. Matkalla saimme taas moneen kertaan huomata, että vanha japanilainen Nissanimme ei todellakaan ole tehty vuoristoajelua varten. Useimpien mäennyppylöiden alla piti vaihtaa ykkönen tai kakkonen silmään, kolmosella kone olisi jo auttamatta hyytynyt.

Perille kuitenkin päästiin ja köysirata lähti liikkeelle kohti korkeuksia. Hiihtohissien kohotessa jyrkkiä vuortenrinteitä tulee aina ajatuksissaan nostaneeksi kuvitteellista hattuaan saksalaisille ja itävaltalaisille koneinsinööreille, jotka jo lähes sata vuotta sitten pystyivät kuljettamaan turisteja lähes 3000 metrin korkeuteen. Ensimmäinen köysirata Zugspitzelle nimittäin avattiin vuonna 1926, ja sillä päästiin aina 2800 metriin saakka. Millä ihmeellä he ovat tuohon aikaan esimerkiksi raahanneet betonivaluihin tarvittavat sementtisäkit ja veden kilometrien korkeuteen?

Huipulla kuulemma tuulee. Perillä 2692 metrin korkeudessa saimme huomata, että näin tosiaan on asianlaita. Maisemat olivat joka tapauksessa henkeä salpaavan upeat. Pohjoisessa Itävallan puolella levittäytyivät kaikkialla lumihuippuiset Alpit. Vajaan kilometrin verran meidän alapuolellamme lumitasangoilla skimbaajat nauttivat täysin rinnoin huippukeleistä ja -rinteistä. Vaikka itse en ole koskaan ollut laskettelun ystävä, pystyin täysin ymmärtämään miksi joku haluaisi viettää hiihtolomansa juuri täällä vaikkapa Himoksen tai Ylläksen sijaan.

Zugspitze_Kreuz_klein.jpg

Perinteiseen tapaan Zugspitzen huipulle on pystytetty risti.

Zugspitze_Skifahren_klein.jpg

Alpit levittäytyvät Itävallassa. Kuva on otettu Zugspitzen huipulta ja kilometriä alempana tasangolla skimbaajat nauttivat täydellisestä laskettelukelistä.

Innosta pinkeänä räiskin maisemakuvia. Yhtäkkiä huomasin saapuneeni Itävallan puolelle Tirolin maakuntaan. Rajamuodollisuudet näyttivät olevan varsin vaatimattomia, jopa huomaamattomia. Maiden välinen raja tosiaan näkyi kulkevan juuri tässä. Rajaneuvotteluissa saksalaiset olivat mitä ilmeisimmin pitäneet tiukemmin kiinni omista eduistaan ja huolehtineet korkeimman huipun omalle puolelleen. Tai ehkä itävaltalaiset vain olivat todenneet heillä olevan omasta takaa useita yli 3 kilometrin huippuja. Joka tapauksessa oluen tai kahvikupposen saattoi käydä nauttimassa joko Saksan tai Itävallan puolelle. Ruokailimme Saksan puolella, osin siksi, että arvelimme sen tulevan edullisemmaksi. Näköjään olemme vuoden Baijerissa asumisen jälkeen alkaneet saksalaiseen tapaan kauhistella hintoja ja ynnätä yhteen senttejä ja euroja, joissa joskus 50 vuoden päästä voi olla miljoonan alku. Seura tekee kaltaisekseen.

TirolBayern.jpg

Itävallan ja Saksan raja kulkee Zugspitzen huipun kohdalla.

On muuten sinänsä onni, että alkoholilainsäädännön suhteen kumpikin maa on käsittääkseni melko pitkälle samoilla linjoilla. Sen sijaan tupakoinnin suhteen Itävalta on piirun verran liberaalimpi: Siellä jo 16-vuotias saa polttaa, kun Saksassa raja menee Suomen tapaan 18 ikävuodessa. Kai tätäkin tilaisuutta joku Zugspitzellä vieraillut teini on keksinyt käyttää hyväkseen ja käynyt kessuttelemassa etelärajan toisella puolella?

Jatkuu seuraavassa osassa...

Avainsanat: Saksa, Baijeri, Garmisch-Partenkirchen, Alpit, Zugspitze


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini

Lähettääksesi kommentin sinun tulee kirjoittaa alla oleva merkkijono kenttään