Das Lederhosenblog - suomalaisena Baijerissa

Viimeisimmät blogimerkinnät

Blogiarkisto

RSS-syöte

Oberstdorf

Share |

Perjantai 1.4.2016 klo 0:33 - Aleksi Päiväläinen


Perheemme on todennäköisesti saanut ainakin lievähkön tartunnan alppikärpäsen puremasta. Ainakin itselläni oireet ilmenevät matkailukirjojen ja valokuvien toistuvan säännöllisenä tuijottamisena sekä tähän liittyvänä huokailuna ja haikailuna. Ja onhan se pakko myöntää, että Lapin laakeat mäet tuntuvat tuskallisen vaatimattomilta terävien alppihuippujen jälkeen. Päätimme siis jälleen kerran perheen voimin tyydyttää ruokahaluamme ja suuntasimme pitkäksi viikonlopuksi Oberstdorfiin.

Edellisessä blogimerkinnässäni tarinoin retkestämme Garmisch-Partenkirchenissa. Oberstdorf tuntui luontevalta jatkolta tälle reissulle, pidetäänhän siellä vuosittain Keski-Euroopan mäkiviikon ensimmäinen osakilpailu. Tämän matkan jälkeen perheellämme olisi plakkarissa kolme kisapaikkakuntaa neljästä. Ainoastaan Bischofshofen jäisi vielä uupumaan (Innsbruckissa kävimme kesällä). Huomasin että tällä on itselleni jonkinmoinen symbolinen merkitys. Silloin joskus kun olin pieni ja suomalaiset mäkikotkat vielä pärjäsivät, Keski-Euroopan mäkiviikko kuului lapsuudenkodissani miesten joululoman vakio-ohjelmistoon. Yleensä avasimme faijan kanssa telkkarin ja pian – nyt jo edesmennyt – taata liittyi joukkoon. Eipä pienen pojan ja myöhemmin teinin päähän mahtunut, että joskus vielä asuisin oman perheeni kanssa aivan näillä kulmilla!

Näissä aavistuksen nostalgisissa tunnelmissa karautimme matkaan kohti Baijerin lounaiskulmaa. Tähän mennessä olimme jo tutustuneet kaakonkulman Berchtesgadenin Alppeihin sekä keskivaiheilla Garmischin ympäristössä sijaitseviin Ammergauerin Alppeihin. Baijerin lounaiset Allgäun vuorimaisemat olivat tähän mennessä jääneet tuiki tuntemattomiksi, vaikka esimerkiksi Oberstdorf on ehkä koko Saksan suosituin hiihto- ja laskettelupaikkakunta.

Tulokkaan on äkkiseltään vaikea erottaa Oberstdorfia muista kaltaisistaan alppikaupungeista. Vuorien sylissä nököttävä sympaattinen pikkukaupunki, jonka korkeimmat rakennukset ovat ehkä nelikerroksisia. Tyypillisesti yläosastaan tummalla puulla paneloituja harjakattotaloja koristeellisine puuleikkauksineen. Jopa sietämättömyyteen asti pieteetillä pikkutarkkuudella maalatut ja rapatut seinät, hammasharjalla puhdistetut kadunkulmaukset. Talojen takapihoilla halkopinot näyttävät siltä, että jokainen halko olisi aseteltu paikoilleen viivoittimen ja suorakulman avulla. Toisaalta löytyy niitä pieniä erojakin. Esimerkiksi Garmisch-Partenkircheniin verrattuna Oberstdorfin rakennustyyli on ehkä vähän pelkistetympää eikä näyttäviä Lüftmalerei-seiniä harrasteta läheskään samassa mittakaavassa.

Joka tapauksessa ilmojen haltijat olivat jälleen kerran puolellamme ja pääsimme nauttimaan lumisista vuoristomaisemista upean kirkkaan sinitaivaan alla. Alueen tunnetuin vuori on nimeltään 2224 metrin korkeuteen kohoava Nebelhorn. Suuntasimme jälleen kohti hiihtohissiä. Matkalla ylös kartutimme mäkihyppyaiheista kuvagalleriaamme muutamilla otoksilla. Viimeisin tämän mäen osakilpailussa korkeimmalle palkintopallille noussut suomalainen oli Janne Ahonen noin 10 vuotta sitten.

Skiskpringstadion_klein.jpg

Oberstdorfin mäkihyppystadion. Kuva on otettu hiihtohissin ikkunasta.

Matka ylös Nebelhornille kesti hivenen pidempään kuin huomattavasti korkeammalle Zugspitzelle, sillä täällä välietappeja on peräti kaksi kappaletta. Vaivannäkö kuitenkin kannatti, kuten oheisista kuvista toivottavasti näkyy. Olipa joku liitovarjoilijakin lähtenyt nauttimaan maalauksellisista maisemista. Laskettelijat saavat täällä nauttia parhaimmillaan 8 kilometriä pitkästä laskusta yhteen soittoon!

Nebelhorn_riippuliitaja_klein.jpg

Riippuliitäjä Nebelhornin huipun tuntumassa.

Klammien osalta luulimme jo nähneemme tarpeeksi, mutta luulo ei tälläkään kertaa ollut tiedon väärti. Oberstdorfin välittömässä läheisyydessä nimittäin on Breitachklamm, lajissaan Keski-Euroopan syvin. Pudotusta ylätasanteilta rotkon pohjalle kertyy lähes 100 metriä. Jälleen pääsimme todistamaan mahtavaa valon ja varjon leikkiä auringon säteiden siilautuessa rotkon kapeisiin kulmiin ja kapeikkoihin. Paikka paikoin seinämissä näkyi massiivisia, halkaisijaltaan useiden metrien kokoisia hiidenkirnumaisia syvennyksiä.

Rotko sai nykyisen muotonsa viime jääkauden loppurytinöissä. Kapeimmilta kohdiltaan sillä on leveyttä vain pari metriä. Viimeisimmän muodonmuutoksensa Breitachklamm koki vuonna 1995, jolloin yhdestä seinämästä lohkesi kymmenien tuhansien kuutioiden kokoinen valtaisa lohkare tukkien väylän. Kukaan ei onneksi jäänyt alle, mutta seuraavana keväänä Alpeilta tulviva sulamisvesi muutti paikan valtavaksi vesipadoksi. Veden paine hajotti lopulta hauraasta kalkkikivestä muodostuneen luonnonpadon. Turisteilla ei kuitenkaan hetkeen ollut pelipaikoille asiaa.

Breitachklamm2_klein.jpg

Näkymä Breitachklammista.

Hauskana yksityiskohtana Breitachklammin yläpuolelle on rakennettu kävelysilta, josta sain napattua pari kuvaa hieman uudesta perspektiivistä. Sillalle kiipeäminen kantoreppu selässä puolestaan oli jälleen kerran iskän reisille ja pohkeille varsin tehokasta treeniä. Näin näppärästi yhdistyvät perhe-elämä, matkailu ja urheilu! Ja sykekin taisi kohota sopivasti sinne rasvanpolttoalueen tuntumaan.

Breitachklamm1_klein.jpg

Breitachklamm ylhäältä sillalta nähtynä. Pudotusta on satakunta metriä.

Klammin ja maittavan lounaan jälkeen kävimme vielä muutaman kilometrin päässä rynkyttämässä Keski-Euroopan vanhimmaksi väitetyn puukirkon ovea (rakennettu vuonna 1568) vain huomataksemme, että paljon puhuttu nähtävyys olikin auki vain kesäisin. Pieni takaisku ei kuitenkaan pilannut muuten onnistuneen alppiviikonlopun tunnelmaa.

Avainsanat: Saksa, Baijeri, Oberstdorf, Alpit, Klamm


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini

Lähettääksesi kommentin sinun tulee kirjoittaa alla oleva merkkijono kenttään