Das Lederhosenblog - suomalaisena Baijerissa

Viimeisimmät blogimerkinnät

Blogiarkisto

RSS-syöte

Kulttuurista tukea käytännön terveystyöhön

Lauantai 6.10.2012 - Aleksi Päiväläinen

Tämä mielipidekirjoitukseni julkaistiin Etelä-Saimaassa lauantaina 6.10.

Sunnuntain (30.9.) Etelä-Saimaassa toimittaja Petteri Värtö epäili, että tiukassa taloustilanteessa kulttuurin määrärahat voivat joutua leikkuulaudalle sosiaali- ja terveydenhuollon hyväksi. Usein kunnissa on toimittu näin, joten riski on todella olemassa. Kun jaossa on lähivuosina paljolti niukkuutta, tarvitaan kuitenkin uutta ajattelua. Kulttuuria ja terveydenhuoltoa ei tarvitse asettaa vastakkain. Ne voivat tukea toisiaan.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kulttuuri, terveys, vanhustenhoito, taiteen hyvinvointijoukot

Populistista mitoitusta

Torstai 16.8.2012 - Aleksi Päiväläinen

Hallituksen heikoimmaksi lenkiksikin joskus tituleerattu Maria G(-R) sai jahkailun ja tempoilun jälkeen aikaan päätöksen vanhuspalveluin sisällöstä. Vastoin aiempaa kantaansa ministeri päätyi suosittamaan ympärivuorokautiseen vanhustenhoitoon sitovaa henkilöstömitoitusta. Ajatus on kaunis, mutta sisältää petollisen sudenkuopan, johon julkinen valta niin usein putoaa. Hyvä vanhustenhoito on kyettävä takaamaan joustavasti paikallisilla ratkaisuilla, ei keskusjohtoisella mikromanageerauksella. Paula Risikko ja Jyrki Katainen ovat oikealla jäljillä vastustaessaan kaavamaista pakkopaitaa.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: vanhuspalvelulaki, Maria Guzenina-Richardson, Jyrki Katainen, Paula Risikko

Vanhukset vaipoissa

Perjantai 25.9.2009 - Aleksi Päiväläinen

Vanhusten hoidon tila on ollut viime aikoina otsikossa (otsikoihin on mahtunut muutakin kuin vaalirahat:). Hyvä niin, sillä jotain tarttis tehrä etteivät suomalaiset joutuisi päättämään päiviään sänkyyn sidottuina lääkepöllyisinä kotiloituvina muumioina. Ihmisarvo se on vanhallakin.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: vanhustenhoito, ihmisarvo, kulttuuri

HUS ja johtajuuskriisi

Tiistai 14.10.2008 - Aleksi Päiväläinen

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri on saanut viime aikoina roppakaupalla huonoa julkisuutta. Toimitusjohtaja Kari Nenosen ajama organisaatiouudistus on ainakin suurimpien medioiden mukaan ajautunut umpikujaan, kun suuria uudistuksia on ajettu kuin käärmettä pyssyyn henkilöstöä kuulematta. Tämä on varmasti ainakin osatotuus, mutta olisi liian helppoa leimata kaataa koko soppa toimitusjohtajan harteille ja kuopata kaikki uudistukset. HUSin kriisi heijastelee koko järjestelmän johtamisongelmaa.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: HUS, johtaminen, terveyspalvelut