Das Lederhosenblog - suomalaisena Baijerissa

Viimeisimmät blogimerkinnät

Blogiarkisto

RSS-syöte

Gordionin sote-solmu

Sunnuntai 30.3.2014 - Aleksi Päiväläinen

Kulunut kotimaan politiikan viikko on ollut vaiherikas ja yllättävä. Pitkästä aikaa saldo on kuitenkin mielestäni plussan puolella. Sellaisia viikkoja on hallituskauden aikana ollut turhan vähän. Meno on osin kivuliasta, mutta tärkeintä on, että päätöksiä saadaan aikaiseksi. Vasemmistoliitto taas on vihdoin siellä missä heidän olisi pitänyt alusta lähtien olla. Kun yksi änkyrä on joukosta poissa, hallituksen päätöksentekokyky saattaa jopa parantua.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: hallitus, vasemmistoliitto, sote, Katainen, Arhinmäki

Populistista mitoitusta

Torstai 16.8.2012 - Aleksi Päiväläinen

Hallituksen heikoimmaksi lenkiksikin joskus tituleerattu Maria G(-R) sai jahkailun ja tempoilun jälkeen aikaan päätöksen vanhuspalveluin sisällöstä. Vastoin aiempaa kantaansa ministeri päätyi suosittamaan ympärivuorokautiseen vanhustenhoitoon sitovaa henkilöstömitoitusta. Ajatus on kaunis, mutta sisältää petollisen sudenkuopan, johon julkinen valta niin usein putoaa. Hyvä vanhustenhoito on kyettävä takaamaan joustavasti paikallisilla ratkaisuilla, ei keskusjohtoisella mikromanageerauksella. Paula Risikko ja Jyrki Katainen ovat oikealla jäljillä vastustaessaan kaavamaista pakkopaitaa.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: vanhuspalvelulaki, Maria Guzenina-Richardson, Jyrki Katainen, Paula Risikko

Pelurin paluu

Perjantai 3.6.2011 - Aleksi Päiväläinen

Eduskuntavaalien jälkeinen hallitusvääntö on tainnut jättää kokeneemmatkin politiikan tarkkailijat äimän käkenä vilttiketjuun istumaan. Vasemmistopuolueiden röyhkeän pelaamisen ja diivailun jälkeen Kataisella on entistä haastavampi paikka. Samalla taisi viimeistään selvitä demariorkesterin todellinen johtaja sekä kakkosviulun soittaja.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: hallitusneuvottelut, Katainen, Heinäluoma

Portugali pysäytti persut

Perjantai 13.5.2011 - Aleksi Päiväläinen

Nyt kun SDP on hyväksynyt Portugali-tukipaketin omalta osaltaan, Jyrki Katainen voi turvallisesti lähteä viemään viestiä Eurooppaan. Hallitusvääntö puolestaan jatkuu aivan eri asetelmista kuin mitä vielä muutama viikko sitten kuviteltiin. Persujen hallitustaival pysähtyi heidän omasta tahdostaan Portugaliin. Millaisen hallituksen Suomi saa?

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomi, hallitus, persut, opppsitio, Katainen