Nyt kun eduskuntavaaleista ja niitä seuranneista hallitusväännöistä on selvitty, seuraavat vaalit alkavat ja painaa päälle. Kokoomuslaisten ja monien muiden iloksi Sauli Niinistö päätti lähteä ehdolle. Niinistöllä on ollut tapana leikkiä vaikeasti tavoiteltavaa, eikä tämä kerta ollut poikkeus. Niinistön asema on kuitenkin niin vahva, että hän voi itse päättää missä ja milloin kertoo päätöksistään.

Edellisestä kokoomuspresidentistä on vierähtänyt aikaa paljon. Sitten Paasikiven päivien ei presidentinlinnaa ole isännöinyt tai emännöinyt oikeistolainen. Kekkosen yksinvaltiuden jälkeen linnan avaimia ovat kantaneet demaripresidentit. Alkaisi olla muutoksen paikka.

Presidentin valtaoikeuksia on viimeisen kymmenen vuoden aikana karsittu rankasti, joten mitään kekkoslaista vallankäyttäjää ei tulevaisuudessa ole enää luvassa - onneksi. Ulko- ja turvallisuuspolitiikan kentällä presidentti sen sijaan kuuluu edelleen tärkeimpiin pelaajiin pää- ja ulkoministerin kanssa. Nyt kun ulkoministeriö on siirtynyt Erkki Tuomiojan myötä takaisin 1970-luvulle, Niinistö yhdessä pääministeri Kataisen kanssa voisi tuoda tervetullutta tuuletusta keskusteluun.

Niinistön suurin vahvuus kuitenkin on mielestäni valtiomiesmäinen asema, jonka hän on saavuttanut asettumalla päivänpolitiikan yläpuolelle. Puhemiehenä hän niitti mainetta suoraselkäisenä totuudenpuhujana, joka pyrki suitsimaan eduskunnan rahojenkäyttöä parhaansa mukaan. Hän ei myöskään ole epäröinyt olla eri mieltä emopuolueensa johdon kanssa esimerkiksi EU:n rahakriisin hoidosta. Näin hän on päässyt profiloitumaan puoluepolitiikasta riippumattomana toimijana, joka sopisi hyvin arvojohtajaksi ja maan isäksi.

Toki Niinistölläkin on akilleen kantapäänsä. Viime aikoina hänessä on alkanut ilmetä eräitä lipposmaisia negatiivisia piirteitä, nimittäin ajoittaista ärhentelyä ja diivailua. Upean valtiomiesuran tehnyt Paavo Lipponen alkoi viimeisenä vuosinaan murahdella tavallistakin enemmän ja kieltäytyi järkevästä keskustelusta. Sale on onneksi vielä kaukana tästä, joten suurta huolen aihetta ei liene. Suomessa poliitikon on kuitenkin aina hyvä pitää mielessä, että nöyryys on kuninkaiden hyve.